Articles

SUOMEN RADIOLOGIKESKUS VAHVISTUU!🔥

Suomen Radiologikeskuksen omistuspohja laajenee. Kasvuyrityksen rahoittamiseen erikoistunut Korona Invest tuli mukaan omistajaksi ja kumppaniksi toteuttamaan kasvusuunnitelmaa. Nykyinen omistaja, Jari Juola, jatkaa merkittävänä osakkaana ja yhtiön palveluksessa keskeisessä roolissa niin kliinisessä työssä kuin yhtiön kehittämisessä.

”Keskitymme ydinosaamiseemme ja jatkamme jatkuvaa toiminnan kehittämistä sekä laadun parantamista. Me haluamme olla mukana ja vahvasti kehittämässä vaikuttavien terveyspalveluiden markkinaa. Uusi omistuspohja tuo meille vahvaa tukea asemamme vahvistamiseen.” kertoo johtava lääkäri Jari Juola.

”Suomen Radiologikeskus on yksi alansa pitkäaikaisimmista toimijoista vaikuttavien terveydenhuoltopalveluiden tarjoajana. Haluamme auttaa yhtiötä kasvun tukemisessa ja edelleen kehittämään palveluitaan terveydenhuollon ammattilaisten työnantajana ja kumppanina sekä toimimaan joustavana ja laadukkaana yhteistyötahona julkiselle sektorille sekä palveluiden käyttäjille.”, sanoo Korona Investin toimitusjohtaja Pasi Lehtinen.

Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaana Tarkki 1.4.2022 alkaen. Sami Martin aloittaa yhtiön myynti- ja kehitysjohtajana 1.6.2022.

Share this article