Artiklar

Radiologikeskuksen hallinnossa muutoksia

Toimitusjohtaja Jaana Tarkin siirtyessä pois yhtiön palveluksesta operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty Julia Koskinen


Tiedote:

Suomen Radiologikeskus Oy:n toimitusjohtaja Jaana Tarkki on päättänyt jatkaa uraansa Terveystalo-konsernin ulkopuolella.

– Haluan kiittää kaikkia kuluneista yhteisistä vuosista. Saimme paljon yhdessä aikaiseksi erittäin lyhyessä ajassa. Olette kaikki upeita ammattilaisia ja teette tärkeää työtä, kiittää Jaana Tarkki.

Jaanan jättäessä yhtiön, Julia Koskinen on nimitetty Suomen Radiologikeskuksen Operatiiviseksi johtajaksi ja ottaa siten vastuun yrityksen operatiivisesta johtamisesta. Julia on koulutukseltaan eMBA, valtiotieteiden maisteri ja röntgenhoitaja. Hänellä on kattava kokemus lääketieteellisen kuvantamisen alalta ja hän on työskennellyt muun muassa kahden lääkäripalveluyhtiön toimitusjohtajana. Julia on ollut mukana myös aiemmin yrityskaupan jälkeisessä integraatiotyössä ja on motivoitunut saattamaan Radiologikeskus onnistuneeseen fuusioon Terveystalon kanssa.

Jaanan viimeinen työpäivä on 16.8.2024.

– Kiitän Jaanaa hänen ansiokkaasta työpanoksestaan sekä Suomen Radiologikeskuksen aiemmissa vaiheissa että siirtymäajalla. Onnittelut Julia Koskiselle operatiivisen johtajan nimityksestä, olen vakuuttunut, että toiminta jatkuu hyvissä käsissä. Olemme nyt siinä pisteessä, josta meidän on hyvä jatkaa SRK:n integroimista osaksi Terveystalon muuta toimintaa, kommentoi Terveystalon Portfolioliiketoimintojen johtaja Henri Mäenalanen.

 
Lisätietoja: Mira Ilmoniemi, Anni Huotari ja Jukka Erkkilä

Dela den här artikeln